sunnuntai 14. maaliskuuta 2021

Vaalit siirtyivät kesäkuuhun










Tällä viikolla varmistui kuntavaalien siirtyminen kesäkuun 13. päivään. Ensimmäinen erä ehdokassuostumuksia jätettiin kuitenkin voimassa olevien lakien mukaan 9.3. ja minunkin suostumukseni niiden mukana toimitettiin. 

Vihdin Keskusta jätti 34 ehdokkaan listan, mutta jo seuraavan päivänä mukaan ilmoittautui uusia innokkaita. Se antaa intoa myös meille ehdokashankintaa tekeville. 

Koronatilanne on huolestuttava. Tartuntojen määrä on pysynyt jo pitkään korkeissa lukemissa ja myös Vihdissä luvut ovat hälyttävät. Pidetään sormet ja varpaat ristissä, että kesäkuussa tilanne on parempi. 

Odotellaan siis vielä, että koronatartuntojen määrä laskee ja pidetään kuntavaalit sitten kun se turvallista on. Itse en soisi ainoalle elossa olevalle isovanhemmalle, omille vanhemmille, appivanhemmille, saati kenellekään muulle yhtään ylimääräistä altistumistilannetta. 

Hyvää sunnuntaiaamua ja alkavaa viikkoa kaikille! 

- Heidi  


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti