Eletään vuotta 2021 ja asun noin 50 kilometrin päästä Helsingin ydinkeskustasta. Toimin digiyrittäjänä mikä tarkoittaa sitä, että lähestulkoon kaikki työni ovat verkossa. Edelleen jos en päivittäin niin viikoittain, joudun asiakkaille liveyhteyden päässä pahoittelemaan yhteyksien pätkimistä.
En ole yksin ongelmani kanssa. Pendelöinti Vihdistä pääkaupunkiseudulle väheni koronan myötä paljon ja asian kanssa taistelee myös moni etätyöläinen ja muut, jotka pitävät kotitoimistoja. Kyse ei aina ole edes pelkistä toimistoista yhtä lailla meidän aina vähenemässä oleva maatalous tarvitsee toimivaa verkkoa isojen datamäärien siirtoon. Työn tekeminen on entistä vähemmän sidoksissa paikkaan ja tämän uskotaan olevan pysyvä trendi vielä koronaviruspandemian jälkeenkin.
Jokaisella ihmisellä on oikeus viestinnän peruspalveluihin
Laki sähköisen viestinnän palveluista määrittelee, että jokaisella on oikeus toimiviin puhelinyhteyksiin ja vähintään kahden megan verkkoyhteyksiin. Tarkoittaen sitä, että verkkoyhteyden lähetysnopeuden tulee olla vähintään 2 Mbit/s 24 tunnin mittausjakson aikana ja vähintään 1 Mbit/s neljän tunnin seuranta-aikana.
Nämä nopeudet varmasti toteutuu, mutta hetkittäin latausnopeudet on hyvin lähellä nollaa ja käytännössä “kaista ei riitä” kaikille käyttäjille kun suoratoistopalvelut, verkkopelit ja yhdistyksien etäkokoukset klo 16.00 jälkeen pyörähtävät käyntiin.
Verkot ja Vihti
Verkkoyhteydet ja niiden toimivuus eivät suoraan kuulu kuntien vastuulle, mutta veto- ja pitovoiman näkökulmasta toimivilla yhteyksillä on iso merkitys. Vihdin kunta käynnisti jo 2017 erityisen hyvältä vaikuttaneen valokuituhankkeen, joka sittemmin kaatui markkinaoikeudessa kun tarjouskilpailun hävinnyt yhtiö teki aiheesta valituksen.
Toivon, että tämän ei anneta lannistaa ja vaihtoehtoja saatavuuden eteen pohditaan jatkossakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti